Kauppalehti | Siivouspalvelut murroksessa – ostajan kannattaa panostaa rohkeasti myös teknologiaan
Uutinen 06.03.2023
Hybridityö ja monitoimitilat asettavat uudenlaisia vaatimuksia puhtausalalle. Samaan aikaan ammattitaitoisista siivousalan työntekijöistä on pulaa. Perinteiset puhtaanapidon tavat eivät toimi muuttuneessa ympäristössä. Teknologian hyödyntäminen, työperäinen maahanmuutto ja osaamisen kehittäminen tarjoavat ratkaisun puhtausalan haasteisiin.
Suomessa ostettavien puhtauspalveluiden piiriin kuuluu yli 19 miljoonaa neliömetriä tilaa, joka täytyy säännöllisesti siistiä. Ei ole yhdentekevää, kuinka puhtaanapito toteutetaan, sillä siivouskulut muodostavat noin 20 prosenttia kiinteistön käyttökustannuksista koko sen elinkaaren aikana.
Puhtausalalla eletään nyt murrosvaihetta. Tilojen käyttöaste on muuttunut ja siivoustavat mullistuneet teknologisen kehityksen myötä. Pandemian seurauksena puhtauden merkitys terveydelle on korostunut. Suuri kysymys on ammattitaitoisen työvoiman riittävyys.
– Siivouspalveluiden ostajalla on merkittävä rooli puhtaanapidon muutoksen läpiviemisessä omassa organisaatiossa. Ymmärrystä puhtaanapidosta on järkevää soveltaa jo rakennussuunnittelussa, sillä toimitilojen pintamateriaalit, kalusteet ja tilaratkaisut vaikuttavat oleellisesti siivouskuluihin, sanoo Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Sari Mattila.
Teknologia mahdollistaa tarpeen mukaisen siivouksen
Koronapandemia mullisti työntekemisen tapaa pysyvästi. Hybridityön yleistyttyä toimistotilojen työpisteitä käytetään vähemmän ja epäsäännöllisemmin.
Valtion ja kuntien kiinteistöissä on pyritty viime vuosina yhdistämään eri toimintoja. Samassa tilassa voi toimia Kela, verotoimisto ja kunnan palvelupiste. Aukioloajat voivat vaihdella eri viikonpäivinä.
”Suuri kysymys on ammattitaitoisen työvoiman riittävyys.”
Työskentely-ympäristössä tapahtuneet muutokset haastavat siivoustyön tekemisen tapoja ja siivouspalveluiden hankintaa.
– Monessa paikassa siivouspalveluiden käytön suunnittelussa kannattaa keskittyä yksittäisten työpisteiden käyttöasteen seurantaan ja tähdätä tarpeen mukaiseen siivoukseen. Nykyteknologialla seuranta voidaan automatisoida. Työpisteisiin asennetut optiset lukijat kertovat, milloin työpiste on ollut käytössä ja tarvitsee siivousta.
Isossa osassa rakennuskantaa käyttöaste on edelleen korkea ja vakiintunut. Esimerkiksi sairaalat ja koulut vaativat päivittäistä puhtaanapitoa. Niissäkin uudenlaiset ja usein muokattavissa olevat tilaratkaisut vaikuttavat siivoukseen.
Työperäinen maahanmuutto ja robotit ratkaisuina työvoimapulaan
– Puhtausalan suurin kysymys on, mistä saadaan osaavaa työvoimaa. Ammattitaitoisista tekijöistä on ollut pulaa jo 90-luvun alusta asti. Kun lähitulevaisuudessa työikäisten osuus väestöstä pienenee merkittävästi, on olemassa todellinen riski, ettei siivouspalveluita voida enää tarjota kaikkialle. Asia on ratkaistava jollain tavalla.
Työperäinen maahanmuutto tuo helpotusta ongelmaan. Mattila painottaa vastuullisuutta ulkomaisen työvoiman rekrytoinnissa.
– Järjestämme jäsenillemme koulutusta työperäisen maahanmuuton kysymyksistä.
Meillä on myös useita hankkeita, joissa koulutamme ulkomaalaisia työntekijöitä alalle ja tarjoamme suomen kielen opetusta jo lähtömaassa. Tulijat työllistyvät oppisopimuksella suoraan alan yrityksiin töihin.
Teknologian avulla voidaan vähentää siivoamiseen kuluvaa työaikaa. Osa siivoustyöstä on jo nyt mahdollista toteuttaa robottien avulla. Todennäköisesti tulevaisuudessa näemme yhä useammin digisiivoajia, jotka työkseen hallinnoivat robotti-imureita ja siivoavat itse vain sellaiset tilat, joissa robotteja ei voida hyödyntää.
Ammattisiivous vaatii osaamista tekijältä ja ostajalta
– Siivous vaatii aina ammattitaitoisen ihmisen. Robotit eivät koskaan voi täysin korvata työntekijää. Teknologian kehittyminen vain lisää osaamisen tarvetta, Mattila korostaa.
Ammattisiivous pitää yllä kiinteistön kuntoa ja terveysturvallisuutta. Märkätilojen, sairaaloiden ja elintarviketehtaiden puhtaanapito edellyttää erityisosaamista. Tehokasta ja vaikuttavaa siivousta ei voi tehdä asiaan perehtymätön.
Siivoustyön esihenkilöltä vaaditaan asiantuntemusta työturvallisuudesta, lainsäädännön velvoitteista, asiakaspalvelusta, myymisestä ja johtamisesta. Myös vastuu liikevaihdosta edellyttää hyviä taloustaitoja.
Siivouspalveluiden ostajan tietämys puhtaanapitoon vaikuttavista tekijöistä ja erilaisista ratkaisuista on tärkeää siivouskulujen hallinnan kannalta.
”Teknologian kehittyminen vain lisää osaamisen tarvetta.”
Puhtausalan etujärjestön toiminnan keskiössä on koko puhtausalan osaamisen kehittäminen. Se tarkoittaa tieteen ja tutkimuksen tukemista sekä koulutuksen tarjoamista puhtausalan ammattilaisille ja puhtaanapidosta vastaaville päättäjille.
Oppimisen on oltava innostavaa ja helppoa. Siivoustyötä tekeville suunnatut puhtausalan verkkokurssit ja -osaamistestit mahdollistavat kouluttautumisen paikasta riippumatta. Esihenkilöille, johdolle ja asiantuntijoille on tarjolla omia koulutuksia ja tapahtumia.
Sari Mattila toivoo siivouspalveluiden ostajilta ja päättäjiltä nyt rohkeutta ottaa puhtausalan muutos haltuun ja toteuttaa tarvittavat ratkaisut onnistuneesti omassa organisaatiossa.
Tampereella 15.–16.3. järjestettävä puhtausalan ykköstapahtuma FinnClean on oiva mahdollisuus verkostoitua ja tutustua alan uusimpiin tuotteisiin ja ratkaisuihin.
– Toivotan puhtausalan ammattilaiset ja päättäjät sekä rakennussuunnittelijat ja sisustuksen ammattilaiset tervetulleiksi FinnClean-tapahtumaan hakemaan inspiraatiota omaan työhön. Tehdään yhdessä Suomesta maailman puhtain ja siistein maa!
Kansainvälinen puhtausalan ammattimessutapahtuma Finnclean kokoaa yhteen tuhansia puhtausalan ammattilaisia Tampereelle 15.– 16.3.2023. Esittelyssä on uutuustuotteita ja uuden ajan ratkaisuja siivoustyöhön. Käytännönläheinen ohjelma tarjoaa työnäytöksiä, demoja ja keskusteluja puhtausalan tulevaisuuden näkymistä.
Artikkeli on julkaistu Kauppalehden kumppanisisällöissä 6.maaliskuuta 2023.